TIETOA MEISTÄ

Hablexe on vuonna 2015 perustettu  kehityskonsultointia ja vuokrajohtamispalveluita tarjoava yritys. Tavoitteenamme on tarjota asiakkaillemme uusia kehitysaskeleita kohti parempaa. Hablexen palvelut ovat yhdistelmä laatua, turvallisuutta, johtamista sekä edellä mainittujen kehittämistä yrityksissä. Palvelutuottajana yritys pyrkii kilpailemaan isompien konsultointiyritysten kanssa etenkin vahvalla käytännön osaamisella. 

 

HENRIK HUOTARI - YRITTÄJÄ, TOIMITUSJOHTAJA

Hablexe Oy Ab:n perustaja on Henrik Huotari. Hän on työskennellyt kemikaalien ja öljytuotteiden parissa yli kymmenen vuoden ajan maailman suurimman itsenäisen säiliövarastointiyhtiön, hollantilaisen Vopakin, sekä Suomen toiseksi suurimman öljy-yhtiön Oy Teboil Ab:n palveluksessa. Yhteistyökumppaneina työuralla ovat olleet aikaisempien työnantajien lisäksi kansainväliset kemian- ja öljyalan yhtiöt, joiden kanssa yhteistyö on tarjonnut näköalapaikan alan johtaviin toimintatapoihin.

Työuransa aikana hän on vastannut kemikaali- ja öljyterminaalien eri toiminnoista: operatiivisesta toiminnasta, laadusta, turvallisuudesta, ympäristöasioista, kunnossapidosta sekä investointiprojekteista. Työssään hän on ollut kehittämässä ja jalkauttamassa kotimaisia sekä kansainvälisiä operatiivisia, turvallisuus- ja laatustandardeja alan yrityksille. 

Koulutukseltaan hän on diplomi-insinööri (konetekniikka / tuotantotalous). Töiden ohessa hän on täydentänyt osaamistaan MBA-tutkinnolla Henley Business Schoolissa Englannissa, yhdessä Euroopan arvostetuimmista ja vanhimmista liikkeenjohdon kouluista. 

 

 

 

OTA YHTEYTTÄ

Hablexe Oy Ab

Henrik Huotari
Kanahaukantie 15
49220 Siltakylä

Puhelin: +358 40 670 0105
Email: etunimi.sukunimi@hablexe.com

LinkedIn Henrik LinkedIn:ssä